Tänään kotiin kuljetettiin iso kassillinen pääsiäiskoristeita ja pitkät rairuohot. Olimme koko koulu kirkossa seuraamassa pääsiäisnäytelmää ja laulamassa.
Pääsiäisviikolla on tehty monenlaisia pääsiäispuuhia. Askartelujen lisäksi on väritelty ja tehty erilaisia tehtäviä monisteista. Tavallisista koulutehtävistä poikkeavat tehtävät ovat hyvää harjoitusta keskittymiseen, tarkkaavaisuuteen ja kynätaitoihin. Värityskin on mitä parasta harjoitusta kynän käyttöön.
Olemme viime viikkoina tehneet paljon saneluita. Tämän päivän saneluissa harjoiteltiin peräkkäisten vokaaleiden oikeinkirjoitusta. Viime viikolla keskityttiin äng-äänteeseen (kenkä-kengät). Taululta voi tarkistaa saneluita tehdessä kirjainten ja tavujen määrän opettajan vihjeestä. Lasten saneluita voi katsoa Ansan tehtäväkirjan takasivuilta.
Perjantaina käytettiin iltapäivä palmusunnuntain valmisteluihin ja koulusta lähdettiin virpomisvitsat repussa. Luokan taakse tekemämme pääsiäisseinä alkaa olemaan aika hieno ja käytäväänkin on ilmestynyt pupuja.
Maito- ja piimäpurkit palasiksi, koristeita pintaan, multaa ja siemeniä purkkiin ja purkit ikkunalaudalle kasvamaan. Katsotaan kuinka pian aurinko tekee tehtävänsä ja näemme ensimmäiset rairuohot pinnassa.
Viimeiset planeetat ja lumiukot matkasivat perjantaina repuissa koteihin (toivottavasti) ja pääsiäinen saapuu luokkaan. Ikkunalaudalle ja lamppuihin roikkumaan lennähti kanoja ja tipuja.